Sankaritarina - Moonsorrow

"Kuolee karja,

kuolee suku,

samaten itse kuolet;

vaan nimi

ei koskaan kuole,

hlt ken on hyvn saanut.



Kuolee karja,

kuolee suku,

samaten itse kuolet;

yhden tiedn

mik' ei kuole:

manalle menneen maine."

(Hvaml)



Jo luku viimeinen saa,

surmansa kohdannut lep sijallaan.

Veljet maljan simaa nostavat,

tyhjksi juovat nimeen vainajan.



Kaunis laiva kantaakseen saa miehen rauenneen,

laskua tuonpuoleiseen se vartoo rannalla.

Aseet, korut, rikkaudet matkamies saa mukaansa,

alla suuren rovion lipuu hautansa.

(Ja katso! Voiko toista niin ylvst nky olla

kuin hiljaisten liekkien kurotus thti kohti.)



Kuolemaan me jok'ikinen kuljemme;

jumalat ovat elvt valinneet.

Veljemme syliin aaltojen laskemme;

j hyvsti, sinut aina muistamme.



Kunniaa ei miekka voi taltuttaa;

jumalat ovat sankarit nimenneet.

Veljemme tuonen herralle luovutamme;

siis hyvsti - kunnes jlleen kohtaamme.



[English translation:]



[WARRIOR'S TALE]



"Cattle die,

kinsmen die,

likewise you will die;

but the name

will never die,

of one who has done well.



Cattle die,

kinsmen die,

likewise you will die;

one I know

that never dies:

the fame of each one dead."

(Hvaml)



And so the last chapter is at hand,

who faced his death now rests on his place.

His brothers raise a chalice of mead

and drink it empty in the name of the late.



A craft so beautiful now may carry a peaceful man,

on the shore it awaits release into what lies beyond.

Weapons, jewels, riches the traveller is armed with,

underneath a vast pyre his grave will soon be sailing.

(And behold! Can there be another sight so gr