Rauniolla - Moonsorrow

[ASKELMILLA]



[esinaytos]



[MAAILMALLE]



Kuun viel varttuessa

kulki kuiskaus pll veen kaukaa.

Aallot levotonna livt

vasten sateen pieksem rantaa.



Kauan hiljaisia lienneet

salot alla pohjoisen taivaan.

Vain yksininen vire tuulen soi.



Keihs karhunkaatajan

maassa saaliin vierell vartoi

vaiti suurta laivaa saapuvaa.



Ei kukaan tiennyt nhd sarastukseen

ja piv laski taas.



Kuulkaa huuto korppien

halki taivaiden,

nin saapuu tuho jumalten

maailmaamme.



On tullut se aika jolloin auringon pyr

veren vuodatuksesta katkeaa.



Liput kauniit liehuen

airut rantakiville astuu.

He miekoin meit tervehtivt,

vapaudesta puhua saavat.



Loimet vieraat yllns

puiseen ristiin veriveli tarttuu.

Hn suden mahdin mielii taltuttaa.



Keihs karhunkaatajan

vastaan krmekielt nyt nousee

ja iskee lpi kurjan sydmen.



Vaan eivt sankarit en nouse raunioille

ja laulumme tuuli vie.



Kuulkaa suru metsien

halki aikojen,

on pyht kivet kaadettu

ja kansa voipunut.



Valtaa kuoleman sylist

uhmaa ters vlkkyen.

Tuoni ksiss jumalten,

maine miehen ikuinen.



Jo syttyvt nuo soihdut, ne ruumiit krventvt

ja syyttmien sielut tuomitaan.

Kuinka riistvt he jumalat nyt viereltmme,

vaikenevat tuhannet edess murhaajan.



Kirveenkuva rinnalla

karhun lailla taistellen,

Ukon voima sydmess

viel kaatuu viimeinen.



[RAUNIOILLA]



[loppunaytos]



[English translation:]



[AT THE RUINS]



[AT THE FOOTSTEPS]



[prologue]



[TO THE WORLD]



Under the growing moon

there drifte