Huurteessa kylpevt lehdet
sanoista tyhj suu
nin aamuina kes kuolee, syksyksi pukeutuu
marras sadulle lopun laulaa ja talveen saattelee
katkeaa liike villin kiiman kun jss kiemurtelee
Viel hertk pivn vai jo tunnetko maan
joka tuoksusi tlt pois vie kokonaan
l pelkoas nyt, suru kylmksi kitke
jos olin sulle jotain hetki vuokseni itke
On tarina kertojan vain loppua vailla
siin suru vaeltaa kertojan kyynelten lailla
palkkioksi suruntuoja pakkasensa saa
alle ensilumen syksyn lehdet ripustaa
|