Joskus kadehdin kuolleita
kun uhmaan pohjoista taivaan painoa
se silmni sulkee, polvilleni pakottaa
en tunne en mitn
vain jn luita myten
elmlle suonissani tahdon lopun lahjoittaa
Taivas, thdet ja kuu
tn iltana pois lakastuu
olen hiljaa kun maailma kuolee
Henken hongiston
lapsena Pakkasherran
nyt olen ajaton tmn ikuisuuden verran
Tapaa minut siell miss valo pahan merkki on
miss turhaan tiet etsin
miss olen ajaton
Joskus kadehdin kuolleita
Kuolemaa ihaillen, pakkaseen paeten
miss varjot vaeltaa, siell lumi kasvot saa
sinne synnyn hymyillen
|