vhitellen vsytt
matkamies kun yksi j
kyln nimettmn
keskelle ei-mitn
ja aamulla aikaisin
matka jatkuu tietenkin
vaikka hn vsyi jo kulkemaan
lhtiessn kotioveltaan
ja tuhannen Turkin basaarin
ja katakombien Pariisin
halki on viel mentv miehen kuitenkin
Valtamereen Intian
ensi viikolla sukellan
nyt tahdon helteest Arfikan
pian plyyn Ateenan
yss hiljainen hiekkatie
miehen kiirett nielee
hn trm lammaspaimeneen
joka nytt valoa katraalleen
ja matkapivkirjalleen
hn huutaa suureen neen
miksi on aivan yhdentekev minne meen
se on totuus, joka matkamiest viilt
kaikki muuhan aina kiilt
niinhn se on
se on totuus, joka viilt
sen tiet matkamies
ei ole mitn pysyv
kun kaikki ohikiit
vain totuus j
se hnen kintereilln liit
Hnet on luotu kulkemaan
ei hn voi olla paikoillaan
eik riittisi tahtokaan
vastustaa maan vetovoimaa
yli Kiinan kielimuurin
sinne miss kuu on suurin
ei idn ihmeet voi kiinnostaa
ajatus kun ei anna rauhaa
mit ihmett tll teen
hn miettii itsekseen
kun uusi aamu usvan seasta selkenee
se on totuus...
|