Vuodet vierivt,
en muista montakaan,
en syksyn tuulia,
en kevn kohinaa.
Vain talvi mieleeni
on tiens polttanut.
Yht kylm loistoa
harmaudessaan...
Monen illan hetken sinisen
on mieleni maalannut muistoihin,
joissa yh metsieni synkkyyteen
toi valheen valon pappi Jeesuksen.
Tuo arpi ei koskaan ole muuttunut,
vain hetken hiipunut menneisiin.
Paskamoraalinne on jo liikaa juurtunut,
kuin rikkaruoho, kylvmn matojen.
Tuo vitsaus, kulkutauti
slin ja laupeuden...
Viel niitn raivaten,
sen juurta jaksain, raivoten!
Vuodet vierivt,
en mieti montakaan,
en en vlit
ennen muutosta.
Silti kirkko palaessaan
on parhaillaan.
Yht jist loistoa
kaameudessaan...
Niin kauan ett ihminen ei muista
on kuu kiertnyt jlkeen sen.
Itselleni Viha on tuore, eilinen
ja voimistuu vain myt vuosien.
Sill lopulta jonain talvena
olen vahvimmillani
ja saan vihdoin todistaa
Herran kansan kuoleman.
Ja tuo aika on mit mainioin, kylven
veressnne riemuiten...
Vanhat haavat parantuneina,
vanha kosto on tytetty.
|