huomiseksi luvattiin myrsky, min valvoin koko matkan
istuin ylhll ja mietin mit siell tekisin
aamuseitsemn, ei minn vuonna
ei viikonpivn, ei missn kuussa
vilja mtnee pelloille kun on ajateltava tekojaan
linnut mustina varjoina nousevat syksytaivaalle
ja vuoteessa on ruumis, se on viel lmmin
mutta kuinka monta vuotta, kuinka monta kuukautta
yll kuulen kellojen soivan
tss tyhjss talossa
nen unta suuresta parantajasta
toivon sinun nukkuvan
sin kesytt kylpyhuoneessa nelj mustaa lintua
ne on avuttomia, rumia, paholaisen petoja
kaikki tm kuolema menee tekojemme edelle
kirjoittaa uudemman runouden, lausuu neti viimeiset sanat
ja vaikka on kevt, tuuli repii silmut puista
nauraa koivukujalla rakastetun nell
"olit ainoa johon luotin niin ett saatoin petty"
nyt pidtn tt itkua kunnes siihen tukehdun
ja maa on kevyt kyd, lumivalkoinen
|